Vanha akku

Electrolux varsi-imurin akun vaihto

Päivitetty 1.6.2022 lisää ohjetekstejä kolvilla ja ilman, kuvia ja muuta tietoa

Vanhemmillani on Electrolux Rapido (EER7GREEN Type : AR180L158C PNC : 900940706) varsi-imuri ja imurilla ikää yli kaksi vuotta. Akku hiipui siten, että täydestä latauksesta käyttöaikaa oli noin minuutti.

1.6.2021 Tilasin myös omaa Electrolux NV180LIBRC Type: ZB3020S PNC: 900273730 imuria varten uuden akun, edellinen kesti n. 5 vuotta . Vaihto toimii samalla akulla ja ohjeilla

Taustatutkimukset

Ensimmäisenä tuli mieleen, että tähän kun vaihtaa akun niin kelpo peli vielä pitkäksi aikaa. Katsoin läpi Youtuben akunvaihtovideoita ja googlettelin mistä löytyisi sopivia akkuja. Huomasin, että akut ovat yleistä 18650 akkuja 3,6 V mutta milliampperitunteja ei löytynyt mistään kyseisen akun tiedoilla. Tästä päättelin, että ovat jotain Electroluxin omaan ”brändiin” eli brändittöminä tehtyjä akkuja joista ei halutakkaan, että kuluttaja päästä selville. Lisäksi akut ovat ns. juotoskorvakkeella joten vaihto vaatisi viiden akun kolvaamista ja juotoskorvakkeella olevissa akuissa ei ole suojapiiriä. Tästä oli paljon keskustelupalstoilla juttua, että pitää olla todella varovainen jos itse kolvailee ja toiset olivat sitä mieltä, että ei siinä mitään vaaraa ole.

Vanha akku
Vanha akku

Pohdin vaihtoehtoja ostaa juotoskorvakkeella olevia akkuja, ostaa valmis akkusarja, ostaa kokonaan uusi käsiosa varsi-imuriin tai heittää koko laite roskiin. Juotoskorvallisilla akuilla olisi itse päässyt vaikuttamaan paljon minkälaiset akut laittaa, mutta tarjonta suomessa oli todella vähäinen. Muutamasta verkkokaupasta löytyi, mutta tilausaika oli 2-4 viikkoa eli heillä ei ollut hyllyssä vaan oli tilaustavaraa. Ulkomailta olisi voinut tilata, mutta viimeaikaiset tilaukset ja tullaukset ovat vieneet sen verran aikaa, että tämä vaihtoehto jäi pois. Electroluxin omasta verkkokaupasta ei löytynyt sopivaa akkusarjaa ostettavaksi. Soitin heille asiakaspalveluun ja kyselin, että olisiko saatavilla mitään, mutta tähän malliin sopivaa ei ollut. Hiukan ihmetyttää näin jälkeenpäin, että malliin sopivaa ei ole kun kaikissa Electroluxin varsi-imureissa näyttää sisältö olevan varsin sama miten akut ovat aseteltu. Electroluxilta löytyy valmiita käsiosia ja yritin kysyä minkälaiset akut näissä ovat, mutta eivät osanneet sanoa. Tässä vaiheessa tämä vaihtoehto tuntui muutenkin huonolta, sillä jos eivät osaa omista tuotteista sanoa niin sieltä tulisi kuitenkin samanlainen n. 2 vuotta kestävä tilalle.

Electrolux sopivan akun ostaminen

Electroluxin verkkokaupan käsiosien hinnat olivat jotenkin ihmeelliset. Hinnat vaihtelevat 67 – 108 euron välillä. Halvemmat ovat tietysti ruman väriset eli oranssit, jolla luodaan mielikuva, että halpoja käsiosia löytyy, mutta halutaan, että ostat kalliimman. Muovin värille kun laittaa hintaa 30 – 40 euroa niin se on aika paljon.

Lopulta päädyin ostamaan saksan ebays:stä akun. Itselläni ei saksankieli taivu, mutta onneksi selaimet tarjoavat automaattisesti käännöksen englanniksi tai suomeksi niin osto oli helppoa. Ostamisessa kannattaa katsoa hinta + kuljetus halvin hinta ostaa itselleen mieleinen.

Alla valmis hakulinkki ebaystä ostettaessa. Käyttämällä tätä linkkiä ja ostamalla akun ebaystä tuet myös tämä sivuston ylläpitoa. Ostaminen ebaystä on turvallista, koska osto tapahtuu luottokorttia käyttäen. Jos myyjän kanssa sattuisi tulemaan joskus ongelmaa niin luottokorttiyhtiö hoitaa asian. Ebayn listoilta kyseinen kauppias poistetaan jolloin näitä ongelmia ei ebayssä yleensä ole. Kiitos tuesta.

https://www.ebay.de/sch/i.html?_from=R40&_trksid=p2334524.m570.l1313&_nkw=Electrolux+ErgoRapido+Li-Ion+18V&_sacat=0&LH_TitleDesc=0&_odkw=Electrolux+ErgoRapido+akkupaketti+Li-Ion+18V&_osacat=0&mkcid=1&mkrid=707-53477-19255-0&siteid=77&campid=5339015246&customid=&toolid=10001&mkevt=1

Varsi-imurin purkaminen

Varsiosan aukaiseminen on helppo homma. Viisi kappaletta ruuveja jotka aukeavat T-10 pidennetyllä varrella helposti.

Kannen ruuvien kohdat
Kannen ruuvien kohdat

Tämän jälkeen emolevy / piirilevy irti joka on kahdella pienemmällä Torx ruuvilla kiinni.

Piirilevyn ruuvit
Piirilevyn ruuvit

Varren akun klipsit sijaitsevat reunoilla. Irroita nämä taivuttamalla varren muovia hieman.

Varren akun kiinnikkeet
Varren akun kiinnikkeet

Latausliitin on muoviklipsujen alla ja irtoaa helposti.

Lautausliitin
Latausliitin

Tämän jälkeen koko paketti irtoaa moottorin kera.

Electolux akun vaihtaminen käyttäen tinaa ja kolvia

Vanhan akkusarjan irroittaminen kannattaa aloittaa emolevyn liittimen irroittamisesta. Tämän jälkeen katkaisin plus ja miinus -johdot pois. Tämä sen vuoksi, että vanhojen plus ja miinusjohtojen juottaminen irti oli helpompaa. Tämän jälkeen juotetaan tietysti uuden plus ja miinusjohto paikalleen sekä emolevyn liitin takaisin paikalleen.

Electorux akun vaihtaminen ilman tinaa ja kolvia

Jos käytössäsi ei ole tinaa ja kolvia voi vaihtamisen tehdä myös käyttäen teippiä tai kutistesukkaa. Katkaise vain plus- ja miinusjohto piirilevystä irti. Jätä tarpeeksi pitkä johto, jotta voit liitoksen tehdä. Muista laittaa kutistesukka paikalleen ennen johtojen liittämistä. Lopuksi kutista kutistesukka esim hiustenkuivaajalla tai sytkällä varovasti.

Plus ja miinusjohto katkaistuna
Plus- ja miinusjohto katkaistuna
Yhdistettävät johdot

Testaus ennen lopullista kokoamista

Ennen kuin lähdin laittamaan varsiosan muovia paikalleen testasin latausta ja hyvin tuntui toimivan. Hetken latauksen jälkeen testasin ja moottori lähti pyörimään. Tämän jälkeen ruuvit paikalleen ja varsi-imuri oli kuin uusi. Latasin vielä n. 15 minuuttia ja testasin imuroida n 5 minuuttia. Kaikki tuntui toimivan ja vein imurin takaisin vanhemmille ja ei muuta kuin kovaa käyttöä.

Ongelmat

Katso käynnistys ja latusongelmista linkki

Loppusanat

Vaihto oli nopea ja helppo ja lopputulos toimiva. Aika näyttää kuinka pitkälle nykyiset akut kestävät, mutta uusissa akuissa luki Samsung niin luotto näihin on parempi kuin aikaisemmat no-brand akut. Tarvittavat työkalut pari Torx päätä, kolvi ja tinaa.

Vaihtoehto jos ei ole kolvia niin osta mikä tahansa Electroluxin käsiosa, ehkä se halvin rumanvärinen. Avaa ruuvit ja vaihda sisäosat moottorin kera vanhoihin kuoriin ja käytä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *